TANSSIEN KOHENEE MUISTI JA MIELI

Suomen Kansainvälisen Senioritanssin Liitto ry on nimennyt Ikäinstituutin ja Finlands Seniordansförbundin kanssa viikon 17 Valtakunnalliseksi senioritanssiviikoksi. Viikon teema on ’’Tanssien kohenee muisti ja mieli’’. Viikko päättyy perjantaina 29.4 Kansainvälisen tanssin päivään.

Teemalla senioritanssiliitto korostaa tanssin monipuolista merkitystä ikääntyvän elämään. Tanssi on liikuntaa, jonka avulla kunto paranee ja arkielämän askareet sujuvat entistä paremmin. Tanssi on liikuntaa, jonka avulla muisti virkistyy tanssiaskelien ja -kuvioiden muistamisen ansiosta. Tanssi on liikuntaa, joka tuo ihmiset yhteen ja sosiaaliset kontaktit lisääntyvät.

Viimeksi mainittu on juuri nyt ajankohtainen. Olemme selviytymässä kahden vuoden koronakaranteenien ajasta. Voimme vihdoin tavata toisiamme ja harrastaa senioritanssia koronaturvallisesti. Toki harrastajien määrässä on tapahtunut alentumista, mutta senioritanssiliitto uskoo vahvasti niin entisten kuin uusienkin harrastajien tulevan mukaan. Nyt on aika ottaa vaihtoaskel tulevaisuuteen.

Suomen Kansainvälisen Senioritanssin Liitto kutsuu tanssin harrastajia viettämään omissa ryhmissään valtakunnallista tanssinviikkoa ja nauttimaan yhdessäolosta. Liitto kutsuu myös jo tässä vaiheessa kaikki mukaan SenioritanssiTreffeille 16.-18.9.2022 Varalan urheiluopistoon Tampereelle. Lisää tietoa tapahtumasta on liiton verkkosivuilla senioritanssi.fi.

Lisätietoja:

  • Suomen Kansainvälisen Senioritanssin liitto ry puheenjohtaja Vesa Lappalainen, 040 8204730, lappalainen@kotikone.fi
  • Ilmoittautuminen Senioritanssitreffeille: SKSL:n hallituksen varajäsen Ulla Salminen, 050 530 9843 (varmimmin ma-pe 10-14), salminen@kolumbus.fi

Kuva: Sari Heikkilä